Hevosen luonnollinen olemus III

Laumaeläjän ominaisuuksia – evoluution hyödytön jäänne?

Ensimmäisessä osiossa käsittelin hyvin pintaraapaisuna hevosen elinkaarta varhaisajoista tähän päivään, ja otin kantaa ihmisen läsnäolon luonnollisuudesta nykypäivän hevosen suhteen. Toisen osion pääteemana oli hevoslähtöisen toimimisen hyödyntäminen yhteisessä kommunikoinnissa.

Tässä kolmannessa osiossa jatkan ihmisen ja hevosen välisen suhteen käsittelyä – tällä kertaa laumakäyttäytymistekijöiden näkökulmasta.

Hevonen on laumaeläin. Tuon kommentin olen kuullut kymmeniä ja kymmeniä kertoja eri tilanteissa, eri hevosihmisten suista. Tuohon yksinkertaiseen lauseeseen tulee kuitenkin yhdistää hyvin monta sivulausetta!

Tämä aihealue on suorastaan hyvin kiinnostava. Ensimmäisenä tulee mieleeni seuraavanlainen kysymys: miksi nykypäivän hevonen on säilyttänyt lähes poikkeuksetta voimakkaita laumaeläimen ominaisuuksia?

Tarkastellaan hevosta laumaeläimenä ensin hevoslähtöisestä näkökulmasta: tässä kohtaa palataan takaisin hevosen evoluutioon ja vapaina elävien yksilöiden laumakäyttäytymiseen.

Hevosen varhaishistoriassa laumakäyttäytymisen kehittyminen on ollut suoraan verrannollinen yksilön ja sitä kautta koko lajin menestymisen kanssa. Saaliseläimelle lauma on mekanismi, jolla vältetään tarpeeton energian tuhlaaminen ja taataan hengissä selviytyminen saalistajien uhatessa. Laumaeläimeksi kehittyminen on siis ollut välttämätön kehityssuunta tulevaisuuden turvaamisen suhteen, sillä yksinäinen saaliseläin on energiataloudellisesti silkkaa tuhlausta. (Tietenkään ei itse saalistajan näkökulmasta..)

Ajatellaan siis, että laumaeläimen rooli laumaeläjänä on evolutiivinen pakko. Kaikki muut laumaeläimen ominaisuudet seuraavat perässä, ja ovat kehittyneet tiiviiden elintapojen myötä. Seuraa avainajatuksia:

1. Yksilöt takaavat menestymisensä tiiviillä laumakäyttäytymisellä
2. Laumaeläminen itsessään ei saa olla liian kuluttavaa energiataloudellisesti, jotta on havaittavissa selkeä hyöty laumassa elämisestä
   → Laumahierarkian kehittyminen, jossa ns. työnjako juuri energiatehokkuuden lisäämiseksi
   → Yhteinen ”kieli”, tapa kommunikoida mm. eleiden välityksellä
   → Yhteisöllisyyden edut lisääntymisessä ja nuoren hevosen kehityksessä

3. Ja taas toisinpäin mietittynä: laumaeläjänä menestyminen ohjaa kehitystä juuri siihen suuntaan, jossa sosiaalisuus on positiivinen ominaisuus → kehitys etenee sukupolvelta toiselle

Hevosen historiaa tarkasteltaessa on hyvin ymmärrettävää, että voimakkaasti laumaelämiseen suunnannut evoluutio on perustavanlaatuinen tekijä hevosen psyyken ja vaistonvaraisten toimintamallien rakentajana. Toisaalta myös on kiinnostava miettiä, johtuiko aikanaan tapahtunut kesyyntyminen ja ihmisen rinnalle sopeutuminen juuri tästä korkealle tasolle kehittyneestä sosiaalisesta osaamisesta laumayhteisössä. On myös merkillepantavaa, kuinka hevosen kaltainen laumakäyttäytyjä kykenee tulkitsemaan erilaisia eleitä, signaaleja ja reaktioita myös lajinsa ulkopuolisilta olennoilta. Omien hevosieni kohdalla huomaan selvän eron esimerkiksi erilaisia koiria lähestyttäessä. Mikäli koiran lähettämä signaali kohtaamistilanteessa on negatiivinen suhteessa hevoseen, kiihdyttää se hevosen hyvin varovaiseen, säikkyyn mielentilaan. Positiivisessa kohtaamisessa koiran kanssa hevonen taas mieluusti ottaa vaikka turvallaan kontaktia ja nuuhkii koiraa rauhallisen mielentilan säilyessä. Toki tämänkaltaisessa tilanteessa vaikuttavat varmasti monetkin tekijät – esimerkiksi ympäröivän lauman mielentila, jota hevonen on erityisen herkkä lukemaan ja heijastamaan omaan käyttäytymiseensä. Toisaalta taas olisi luonteva ajatella, että hevosen kapasiteetti lukea ympäröivää maailmaa ja jopa toisien lajien ilmentämiä signaaleja edes jollain tasolla, olisi auttanut sitä aikanaan selviytymään yhä paremmin saalistajia vastaan. (Esimerkkinä vartiolintu, joka varoittaa omia lajitovereitaan lähestyvästä vaarasta) Ja sekin olisi selittämässä hevosen sopeutuvaista suhdetta ihmislajia kohtaan! Hevosen historiassa elintila on käynyt hiljalleen suppeammaksi, joten tämänkaltainen ominaisuus olisi varmasti ollut kilpailuetu. Koitin aiheesta etsiä tieteellisiä julkaisuja, mutta valitettavasti en tähän hätään löytänyt. Jääköön tämä siis omaksi pohdinnakseni.

Lähestymistapa numero 2: hevonen laumaeläimenä ihmislähtöisessä näkökulmassa

Itse asiassa tätä näkökulmaa sivusin jo hieman edellisessä blogitekstissäni. Ja ensimmäisessä. Joten palataanpa ensin ensimmäiseen osioon.

Hevosen siirryttyä ihmisen vallan alle kesyttämisen alkumetreillä, vaikutti ihminen jalostusvalinnoillaan valtavasti lajin tulevaan suuntaukseen. Jalostusvalinnoissa hyvin todennäköisesti on ollut yhtenä tärkeänä osatekijänä hyvin toimiva yhteistyö kahden eri eliölajin välillä (ihminen ja hevonen). Hevoset, jotka osoittivat yhteistyökykyä ja sopeutuvuutta, lisääntyivät sukupolvesta toiseen. Toisin sanoen sopeutuminen edellytti jonkinnäköistä ymmärrystä ja joustavuutta kahden lajin välillä, oli sopeutumisaloitteen tekijä kumpi hyvänsä. Tämä kahden lajin välisen ymmärryssuhteen selittävät seuraavat tekijät: ihmisen älykkyys riittää ymmärtämään hevosen rajallisuuden kommunikoinnissa, jolloin ihminen on kautta aikain hyödyntänyt hevosmiestaidoissaan hevoslähtöistä kommunikaatiota. Kommunikoidaan siis sillä kielellä mitä hevonen ymmärtää. Tietenkään en sano, etteikö hevonen voisi olla älykkäämpi olento kun mitä ihminen koskaan pystyy testeillään mittaamaan. Ihminen liian usein kategorioi eläimen kyvykkyyden sen miellyttämishalun perusteella suhteessa ihmiseen itseensä..

Kuitenkin, ihmisen väylä saavuttaa paras mahdollinen ”tie” hevosen ajatusmaailmaan on hyödyntää sen omia eleitä. Ja taas hevosen ”ymmärrys” ihmislajia kohtaan tulee ilmi juuri tässä laumakäyttäytymisominaisuudessa. Hevonen mieltää ihmiselle hierarkisesti oman paikkansa laumassa. Hevosen siis täytyy käsittää ihminen luettavissa olevana yksilönä, jota kohtaan ilmaistaan evoluution seurauksena syntyneitä käyttäytymisnormeja. Nämä laumakäyttäytyjän piirteet eivät ole himmentyneet evoluution seurauksena nykypäivän hevosellakaan, sillä juuri ne auttavat hevosta hahmottamaan oman paikkansa ja omat suhteensa ympärillä oleviin eläjiin, oli kyseessä sitten ihminen tai toinen hevonen. Myös asiaan vaikuttaa hevosen kehityksen eri vaiheiden elinympäristöt: lisääntyvän hevosen on täytynyt olla ainakin jossain vaiheessa tekemisissä toisen hevosen kanssa vankeudessakin eläessään, ja monet yksilöt ovat varmasti saaneet olla lajitovereidensa kanssa läpi elämänsä. Nämä tekijät ovat osaltaan ylläpitäneet laumakäyttäytymisen säilymistä. Toki esimerkiksi tuulessa liihottavan muovipussin pelottavuus tai karmean pelottava postilaatikko ratsastuslenkin varrella ovat nykypäivänä hevosen selviämisen kannalta hyvinkin turhia refleksejä, harvemmin ne villitiikerit nykyään hevosia jokaisen pensaan takana väijyvät. Tämänkaltaiset jäännökset ja refleksit ovat hevosen evoluution jossakin vaiheessa olleet elintärkeitä, ja kuten aiemmin todettua, evoluution pyörät ovat yleensä todella hitaita.

Tärkeintä johtopäätöksiä tarkastellessa, on kyetä soveltamaan näitä kaikkia hevosessa itsessään kokonaivaltaisesti vaikuttavia mekanismeja nykypäivään. Haluni ymmärtää hevosen kehitysprosessia ja hevosta itseään evolutiivisen kehityksensä tuotteena, perustuu kaikki sille faktalle että omistan itse kyseisen eliölajin edustajia. Jotta kykenisin ymmärtämään hevosen pohjimmaisia tarpeita, tulee minun hyväksyä hevonen sellaisena olentona kun evoluutio on ajan saatossa siitä muokannut. Huomioiden kaiken sen luontaisen käyttäytymisen, pyrin tarjoamaan olosuhteet jossa hevonen kykenee käyttäytymään lajityypillisimmällä mahdollisella tavalla. Tämä on taas asia, johon tulen palaamaan myöhemmin. Hevosen pohjimmaisista käyttäytymistarpeista on niin paljon asiaa, että yritän vielä toistaiseksi pysytellä pelkästään laumaeläimen ominaisuuksissa..

Ja tästä pääsemmekin seuraavaan tärkeään kysymykseen!

Miksi hevosen laumakäyttäytymiseen ja sen huomioimiseen hevosen omistamisessa ja olosuhteissa tulee kiinnittää erityistä huomiota?

On selvää, että yksilönkehityksen suunta perustuu osittain perintötekijöihin ja osittain kasvuympäristöön. Perintötekijöihin voi ihminen kajota jalostusvalinnoilla pitkällä aikavälillä, mutta kasvuympäristö on merkittävä avaintekijä meille hevosenomistajille ja kasvattajille yksilön elämän kannalta. YouTubessa on mielenkiintoista videomateriaalia eläinkokeista, ja vaikkapa Harlowin kuuluisat apinakokeet ovat kiinnostava katsaus siihen, miten olosuhteet vaikuttavat yksilön identiteettiin ja tasapainoiseen kehitykseen. Näihin voi käydä tutustumassa vaikka kyseisen miehen nimeä hakusanana käyttämällä. Ja sama vaikuttaa tietenkin myös ihmislajissa, ympäristö vaikuttaa suuresti siihen minkälaisia meistä kehittyy. Jos ympäristö ei kykene tarjoamaan jotakin yksilönkehityksen kannalta merkittävää ärsykettä tai resurssia, yksilönkehityksessä ilmenee puutteita. Vuorovaikutussuhde ympäröivään maailmaan perustuu toki perintötekijöihin, mutta sen kehittymisen suunta on vahvasti sitoutunut myös elinympäristöön. Vuorovaikuttaminen on jokapäiväistä ja vääjäämätöntä, oli kyse sitten mistä eliöstä tahansa. Sen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, sillä onhan kyseessä väylä kohdata kaikki ympärillämme elävät ja olevat eliöt ja asiat. Elämä on niin hevosen kuin ihmisenkin kohdalla yhtä vuorovaikuttamista.

Hevosen vuorovaikutussuhde alkaa toki jo emän mahassa, mutta varsinaisesti varsan syntymä käynnistää identiteetin kehittymisen. Varsa aloittaa elämänsä siinä maailmassa, missä se viettää koko loppu elämänsä. Ympärillä olevien hevosten käyttäytyminen ja käyttäytymisvasteet aikaansaavat varsasta kokemuksen ja oppimisen kautta sellaisen sosiaalisesti vuorovaikuttavan eläimen, kun luonnollisen kehityksen on määrä siitä tehdä. Mikäli ihmisen puuttumisen myötä tämä identiteetti ja suhde lajitovereihin ei pääse kehittymään normaalisti, hevosesta kasvaa sosiaalisesti erilainen. Toki jotkin vaistonvaraiset toiminnot ovat puhtaasti perimän aikaansaamia refleksejä, mutta kuten vaikka ihmisellä, kielellisen osaamisen tasot ovat sidoksissa juuri ympäristöstä tulleisiin vuorovaikutussuhteisiin.

Hevonen siis oppii ymmärtämään lajitovereitaan, laumaansa ja jopa ihmistä sosiaalisten vuorovaikutussuhteidensa kautta jo varsana. Kärjistettynä: mikäli yhteydet muuhun maailmaan katkaistaan, on selvää että yksilönkehitys ei etene evoluution määrittämällä luonnollisella tavalla: yksilön psyyke on tasolla, jossa se ei kykene vuorovaikuttamaan ympäristönsä kanssa ja mahdollisuudet parhaimpaan mahdolliseen kelpoisuuteen tipahtavat. Tämänlaista hevosta, joka ei kykene luonnolliseen kanssakäymiseen lajitoveriensa ja ympäristön kanssa, kutsutaan häiriintyneeksi. Ja tietyllä tavalla tämänlainen hevonen on häiriöksi myös itselleen. Se ei kykene vastaanottamaan ulkopuolelta tulevia ärsykkeitä, reagoi niihin väärin tai liian voimakkaasti. Maailma ympärillä ei ole sille luettavissa luonnollisella tavalla ja sen elimistö regoi tunne-elämästä aiheutuneisiin kemikaaleihin, esimerkiksi stressihormonitasoihin.

Tämä kaikki vaikuttaa meidän hevosihmisten arkielämään varsin merkittävällä tavalla. Haluamme käsitellä hevosia, jotka ovat sopeutuneita toimimaan seurassamme. Niin kutsuttuja ”tervepäisiä” hevosia. Haluamme jopa että hevonen toimii ja käyttäytyy oman mielihalumme mukaan. Onkin hyvä muistuttaa itselleen, kuinka suuri rooli ihmisellä on kasvattajana ja hevosen käsittelijänä siinä, minkälainen vuorovaikuttaja hevosestamme kehittyy suhteessa toisiin hevosiin ja suhteessa itseemme.

Laumaeläjästä avainajatuksia:

1. Hevosen identiteetin kehittyminen luontaiseksi laumakäyttäytyjäksi
   → Ihmisen tarjoamat olosuhteet, joissa vuorovaikutusta lajitovereiden ja ihmisen kanssa
   → Maailman ”avartuminen”, eli lajitovereiden käyttäytymisestä ja kielestä oppiminen yksilön kehityksessä avaa myös ovet ymmärrykseen hevosen ja ihmisen välillä

2. Sosiaalisesti ”normaali” hevonen hahmottaa ihmisen laumahierarkiasta osallisena yksilönä
   → Hevoslauman hierarkiassa johtajan kunnioitus (HUOM! TÄSTÄ LUVASSA LISÄÄ...)
3. Hevosen luonnollisia laumaeläjän tarpeita kunnioittamalla esimerkiksi olosuhteissa, vaikutetaan kokonaisvaltaisesti hevosen hyvinvointiin ja terveyteen

Lopuksi

Laumaeläimen luonteenpiirteet hevosessa on onneksi huomioitu nykypäivänä hevosenomistajan taholta suhteellisen hyvin. Varsat saavat viettää rauhassa elämänsä alkuvaiheet emänsä kanssa, sitten niitä viedään varsalaitumelle, lopulta viettävät elämänsä jollakin hevostallilla saaden nähdä ja kuulla, jopa koskettaa lajitoveria. Kiinnostavaa on myös kuulla aina välillä kokemuksia sellaisista hevosista, jotka varsana eivät ole olleet toisten varsojen kanssa tekemisissä, vaikka ”aikuisia” hevosia olisikin ympärillä ollut pilvin pimein. Monet varmasti tätä lukevat tietävät, mitä tarkoitan.

Tästä kaikesta huolimatta nykypäivän Suomessa on nähtävissä paljon niin kutsuttuja käyttäytymishäiriöitä ja ongelmia, erilaisia stereotypioita, ihan vaikka sillä lähitallilla. Näiden erilaisten käytöshäiriöiden perustana on juurikin luontaisessa kehityksessä tapahtuneet poikkeamat, tai luonnollisien käyttäytymistarpeiden mahdollistamaton toteuttaminen hevosyksilön kohdalla. Tarkoitan tällä olosuhdetta, jossa hevonen ei kykene käyttäytymään lajityypillisellä tavalla ympäristön tekijöiden seurauksena. Luonnollisen käyttäytymistarpeen estyessä tilalla ilmenee luonnotonta käyttäytymistä, jonka perimmäisenä tarkoituksena on paikata luonnollisten toimintojen jättämä aukko. Tämä kappale olkoon alustuksena seuraavaan tekstiini..