Laumaeläjän ominaisuuksia –
evoluution hyödytön jäänne?
Ensimmäisessä osiossa käsittelin
hyvin pintaraapaisuna hevosen elinkaarta varhaisajoista tähän
päivään, ja otin kantaa ihmisen läsnäolon luonnollisuudesta
nykypäivän hevosen suhteen. Toisen osion pääteemana oli
hevoslähtöisen toimimisen hyödyntäminen yhteisessä
kommunikoinnissa.
Tässä kolmannessa osiossa jatkan
ihmisen ja hevosen välisen suhteen käsittelyä – tällä kertaa
laumakäyttäytymistekijöiden näkökulmasta.
Hevonen on laumaeläin. Tuon
kommentin olen kuullut kymmeniä ja kymmeniä kertoja eri
tilanteissa, eri hevosihmisten suista. Tuohon yksinkertaiseen
lauseeseen tulee kuitenkin yhdistää hyvin monta sivulausetta!
Tämä aihealue on suorastaan hyvin
kiinnostava. Ensimmäisenä tulee mieleeni seuraavanlainen kysymys:
miksi nykypäivän hevonen on säilyttänyt lähes poikkeuksetta
voimakkaita laumaeläimen ominaisuuksia?
Tarkastellaan hevosta laumaeläimenä
ensin hevoslähtöisestä näkökulmasta: tässä kohtaa palataan
takaisin hevosen evoluutioon ja vapaina elävien yksilöiden
laumakäyttäytymiseen.
Hevosen varhaishistoriassa
laumakäyttäytymisen kehittyminen on ollut suoraan verrannollinen
yksilön ja sitä kautta koko lajin menestymisen kanssa.
Saaliseläimelle lauma on mekanismi, jolla vältetään tarpeeton
energian tuhlaaminen ja taataan hengissä selviytyminen saalistajien
uhatessa. Laumaeläimeksi kehittyminen on siis ollut välttämätön
kehityssuunta tulevaisuuden turvaamisen suhteen, sillä yksinäinen
saaliseläin on energiataloudellisesti silkkaa tuhlausta. (Tietenkään
ei itse saalistajan näkökulmasta..)
Ajatellaan siis, että laumaeläimen
rooli laumaeläjänä on evolutiivinen pakko. Kaikki muut
laumaeläimen ominaisuudet seuraavat perässä, ja ovat kehittyneet
tiiviiden elintapojen myötä. Seuraa avainajatuksia:
- Yksilöt takaavat menestymisensä tiiviillä laumakäyttäytymisellä
- Laumaeläminen itsessään ei saa olla liian kuluttavaa energiataloudellisesti, jotta on havaittavissa selkeä hyöty laumassa elämisestä→ Laumahierarkian kehittyminen, jossa ns. työnjako juuri energiatehokkuuden lisäämiseksi→ Yhteinen ”kieli”, tapa kommunikoida mm. eleiden välityksellä→ Yhteisöllisyyden edut lisääntymisessä ja nuoren hevosen kehityksessä
- Ja taas toisinpäin mietittynä: laumaeläjänä menestyminen ohjaa kehitystä juuri siihen suuntaan, jossa sosiaalisuus on positiivinen ominaisuus → kehitys etenee sukupolvelta toiselle
Hevosen historiaa tarkasteltaessa on
hyvin ymmärrettävää, että voimakkaasti laumaelämiseen
suunnannut evoluutio on perustavanlaatuinen tekijä hevosen psyyken
ja vaistonvaraisten toimintamallien rakentajana. Toisaalta myös on
kiinnostava miettiä, johtuiko aikanaan tapahtunut kesyyntyminen ja
ihmisen rinnalle sopeutuminen juuri tästä korkealle tasolle
kehittyneestä sosiaalisesta osaamisesta laumayhteisössä. On myös
merkillepantavaa, kuinka hevosen kaltainen laumakäyttäytyjä
kykenee tulkitsemaan erilaisia eleitä, signaaleja ja reaktioita myös
lajinsa ulkopuolisilta olennoilta. Omien hevosieni kohdalla huomaan
selvän eron esimerkiksi erilaisia koiria lähestyttäessä. Mikäli
koiran lähettämä signaali kohtaamistilanteessa on negatiivinen
suhteessa hevoseen, kiihdyttää se hevosen hyvin varovaiseen,
säikkyyn mielentilaan. Positiivisessa kohtaamisessa koiran kanssa
hevonen taas mieluusti ottaa vaikka turvallaan kontaktia ja nuuhkii
koiraa rauhallisen mielentilan säilyessä. Toki tämänkaltaisessa
tilanteessa vaikuttavat varmasti monetkin tekijät – esimerkiksi
ympäröivän lauman mielentila, jota hevonen on erityisen herkkä
lukemaan ja heijastamaan omaan käyttäytymiseensä. Toisaalta taas
olisi luonteva ajatella, että hevosen kapasiteetti lukea ympäröivää
maailmaa ja jopa toisien lajien ilmentämiä signaaleja edes jollain
tasolla, olisi auttanut sitä aikanaan selviytymään yhä paremmin
saalistajia vastaan. (Esimerkkinä vartiolintu, joka varoittaa omia
lajitovereitaan lähestyvästä vaarasta) Ja sekin olisi selittämässä
hevosen sopeutuvaista suhdetta ihmislajia kohtaan! Hevosen
historiassa elintila on käynyt hiljalleen suppeammaksi, joten
tämänkaltainen ominaisuus olisi varmasti ollut kilpailuetu. Koitin
aiheesta etsiä tieteellisiä julkaisuja, mutta valitettavasti en
tähän hätään löytänyt. Jääköön tämä siis omaksi
pohdinnakseni.
Lähestymistapa numero 2: hevonen
laumaeläimenä ihmislähtöisessä näkökulmassa
Itse asiassa tätä
näkökulmaa sivusin jo hieman edellisessä blogitekstissäni. Ja
ensimmäisessä. Joten palataanpa ensin ensimmäiseen osioon.
Hevosen siirryttyä
ihmisen vallan alle kesyttämisen alkumetreillä, vaikutti ihminen
jalostusvalinnoillaan valtavasti lajin tulevaan suuntaukseen.
Jalostusvalinnoissa hyvin todennäköisesti on ollut yhtenä tärkeänä
osatekijänä hyvin toimiva yhteistyö kahden eri eliölajin välillä
(ihminen ja hevonen). Hevoset, jotka osoittivat yhteistyökykyä ja
sopeutuvuutta, lisääntyivät sukupolvesta toiseen. Toisin sanoen
sopeutuminen edellytti jonkinnäköistä ymmärrystä ja joustavuutta
kahden lajin välillä, oli sopeutumisaloitteen tekijä kumpi
hyvänsä. Tämä kahden lajin välisen ymmärryssuhteen selittävät
seuraavat tekijät: ihmisen älykkyys riittää ymmärtämään
hevosen rajallisuuden kommunikoinnissa, jolloin ihminen on kautta
aikain hyödyntänyt hevosmiestaidoissaan hevoslähtöistä
kommunikaatiota. Kommunikoidaan siis sillä kielellä mitä hevonen
ymmärtää. Tietenkään en sano, etteikö hevonen voisi olla
älykkäämpi olento kun mitä ihminen koskaan pystyy testeillään
mittaamaan. Ihminen liian usein kategorioi eläimen kyvykkyyden sen
miellyttämishalun perusteella suhteessa ihmiseen itseensä..
Kuitenkin, ihmisen
väylä saavuttaa paras mahdollinen ”tie” hevosen ajatusmaailmaan
on hyödyntää sen omia eleitä. Ja taas hevosen ”ymmärrys”
ihmislajia kohtaan tulee ilmi juuri tässä
laumakäyttäytymisominaisuudessa. Hevonen mieltää ihmiselle
hierarkisesti oman paikkansa laumassa. Hevosen siis täytyy käsittää
ihminen luettavissa olevana yksilönä, jota kohtaan ilmaistaan
evoluution seurauksena syntyneitä käyttäytymisnormeja. Nämä
laumakäyttäytyjän piirteet eivät ole himmentyneet evoluution
seurauksena nykypäivän hevosellakaan, sillä juuri ne auttavat
hevosta hahmottamaan oman paikkansa ja omat suhteensa ympärillä
oleviin eläjiin, oli kyseessä sitten ihminen tai toinen hevonen.
Myös asiaan vaikuttaa hevosen kehityksen eri vaiheiden
elinympäristöt: lisääntyvän hevosen on täytynyt olla ainakin
jossain vaiheessa tekemisissä toisen hevosen kanssa vankeudessakin
eläessään, ja monet yksilöt ovat varmasti saaneet olla
lajitovereidensa kanssa läpi elämänsä. Nämä tekijät ovat
osaltaan ylläpitäneet laumakäyttäytymisen säilymistä. Toki
esimerkiksi tuulessa liihottavan muovipussin pelottavuus tai karmean
pelottava postilaatikko ratsastuslenkin varrella ovat nykypäivänä
hevosen selviämisen kannalta hyvinkin turhia refleksejä, harvemmin
ne villitiikerit nykyään hevosia jokaisen pensaan takana väijyvät.
Tämänkaltaiset jäännökset ja refleksit ovat hevosen evoluution
jossakin vaiheessa olleet elintärkeitä, ja kuten aiemmin todettua,
evoluution pyörät ovat yleensä todella hitaita.
Tärkeintä
johtopäätöksiä tarkastellessa, on kyetä soveltamaan näitä
kaikkia hevosessa itsessään kokonaivaltaisesti vaikuttavia
mekanismeja nykypäivään. Haluni ymmärtää hevosen
kehitysprosessia ja hevosta itseään evolutiivisen kehityksensä
tuotteena, perustuu kaikki sille faktalle että omistan itse kyseisen
eliölajin edustajia. Jotta kykenisin ymmärtämään hevosen
pohjimmaisia tarpeita, tulee minun hyväksyä hevonen sellaisena
olentona kun evoluutio on ajan saatossa siitä muokannut. Huomioiden
kaiken sen luontaisen käyttäytymisen, pyrin tarjoamaan olosuhteet
jossa hevonen kykenee käyttäytymään lajityypillisimmällä
mahdollisella tavalla. Tämä on taas asia, johon tulen palaamaan
myöhemmin. Hevosen pohjimmaisista käyttäytymistarpeista on niin
paljon asiaa, että yritän vielä toistaiseksi pysytellä pelkästään
laumaeläimen ominaisuuksissa..
Ja tästä
pääsemmekin seuraavaan tärkeään kysymykseen!
Miksi hevosen laumakäyttäytymiseen
ja sen huomioimiseen hevosen omistamisessa ja olosuhteissa tulee
kiinnittää erityistä huomiota?
On selvää, että
yksilönkehityksen suunta perustuu osittain perintötekijöihin ja
osittain kasvuympäristöön. Perintötekijöihin voi ihminen kajota
jalostusvalinnoilla pitkällä aikavälillä, mutta kasvuympäristö
on merkittävä avaintekijä meille hevosenomistajille ja
kasvattajille yksilön elämän kannalta. YouTubessa on
mielenkiintoista videomateriaalia eläinkokeista, ja vaikkapa
Harlowin kuuluisat apinakokeet ovat kiinnostava katsaus siihen, miten
olosuhteet vaikuttavat yksilön identiteettiin ja tasapainoiseen
kehitykseen. Näihin voi käydä tutustumassa vaikka kyseisen miehen
nimeä hakusanana käyttämällä. Ja sama vaikuttaa tietenkin myös
ihmislajissa, ympäristö vaikuttaa suuresti siihen minkälaisia
meistä kehittyy. Jos ympäristö ei kykene tarjoamaan jotakin
yksilönkehityksen kannalta merkittävää ärsykettä tai resurssia,
yksilönkehityksessä ilmenee puutteita. Vuorovaikutussuhde
ympäröivään maailmaan perustuu toki perintötekijöihin, mutta
sen kehittymisen suunta on vahvasti sitoutunut myös elinympäristöön.
Vuorovaikuttaminen on jokapäiväistä ja vääjäämätöntä, oli
kyse sitten mistä eliöstä tahansa. Sen tärkeyttä ei voi korostaa
liikaa, sillä onhan kyseessä väylä kohdata kaikki ympärillämme
elävät ja olevat eliöt ja asiat. Elämä on niin hevosen kuin
ihmisenkin kohdalla yhtä vuorovaikuttamista.
Hevosen
vuorovaikutussuhde alkaa toki jo emän mahassa, mutta varsinaisesti
varsan syntymä käynnistää identiteetin kehittymisen. Varsa
aloittaa elämänsä siinä maailmassa, missä se viettää koko
loppu elämänsä. Ympärillä olevien hevosten käyttäytyminen ja
käyttäytymisvasteet aikaansaavat varsasta kokemuksen ja oppimisen
kautta sellaisen sosiaalisesti vuorovaikuttavan eläimen, kun
luonnollisen kehityksen on määrä siitä tehdä. Mikäli ihmisen
puuttumisen myötä tämä identiteetti ja suhde lajitovereihin ei
pääse kehittymään normaalisti, hevosesta kasvaa sosiaalisesti
erilainen. Toki jotkin vaistonvaraiset toiminnot ovat puhtaasti
perimän aikaansaamia refleksejä, mutta kuten vaikka ihmisellä,
kielellisen osaamisen tasot ovat sidoksissa juuri ympäristöstä
tulleisiin vuorovaikutussuhteisiin.
Hevonen siis oppii
ymmärtämään lajitovereitaan, laumaansa ja jopa ihmistä
sosiaalisten vuorovaikutussuhteidensa kautta jo varsana.
Kärjistettynä: mikäli yhteydet muuhun maailmaan katkaistaan, on
selvää että yksilönkehitys ei etene evoluution määrittämällä
luonnollisella tavalla: yksilön psyyke on tasolla, jossa se ei
kykene vuorovaikuttamaan ympäristönsä kanssa ja mahdollisuudet
parhaimpaan mahdolliseen kelpoisuuteen tipahtavat. Tämänlaista
hevosta, joka ei kykene luonnolliseen kanssakäymiseen lajitoveriensa
ja ympäristön kanssa, kutsutaan häiriintyneeksi. Ja tietyllä
tavalla tämänlainen hevonen on häiriöksi myös itselleen. Se ei
kykene vastaanottamaan ulkopuolelta tulevia ärsykkeitä, reagoi
niihin väärin tai liian voimakkaasti. Maailma ympärillä ei ole
sille luettavissa luonnollisella tavalla ja sen elimistö regoi
tunne-elämästä aiheutuneisiin kemikaaleihin, esimerkiksi
stressihormonitasoihin.
Tämä kaikki
vaikuttaa meidän hevosihmisten arkielämään varsin merkittävällä
tavalla. Haluamme käsitellä hevosia, jotka ovat sopeutuneita
toimimaan seurassamme. Niin kutsuttuja ”tervepäisiä” hevosia.
Haluamme jopa että hevonen toimii ja käyttäytyy oman mielihalumme
mukaan. Onkin hyvä muistuttaa itselleen, kuinka suuri rooli
ihmisellä on kasvattajana ja hevosen käsittelijänä siinä,
minkälainen vuorovaikuttaja hevosestamme kehittyy suhteessa toisiin
hevosiin ja suhteessa itseemme.
Laumaeläjästä avainajatuksia:
- Hevosen identiteetin kehittyminen luontaiseksi laumakäyttäytyjäksi→ Ihmisen tarjoamat olosuhteet, joissa vuorovaikutusta lajitovereiden ja ihmisen kanssa→ Maailman ”avartuminen”, eli lajitovereiden käyttäytymisestä ja kielestä oppiminen yksilön kehityksessä avaa myös ovet ymmärrykseen hevosen ja ihmisen välillä
- Sosiaalisesti ”normaali” hevonen hahmottaa ihmisen laumahierarkiasta osallisena yksilönä→ Hevoslauman hierarkiassa johtajan kunnioitus (HUOM! TÄSTÄ LUVASSA LISÄÄ...)
- Hevosen luonnollisia laumaeläjän tarpeita kunnioittamalla esimerkiksi olosuhteissa, vaikutetaan kokonaisvaltaisesti hevosen hyvinvointiin ja terveyteen
Lopuksi
Laumaeläimen
luonteenpiirteet hevosessa on onneksi huomioitu nykypäivänä
hevosenomistajan taholta suhteellisen hyvin. Varsat saavat viettää
rauhassa elämänsä alkuvaiheet emänsä kanssa, sitten niitä
viedään varsalaitumelle, lopulta viettävät elämänsä jollakin
hevostallilla saaden nähdä ja kuulla, jopa koskettaa lajitoveria.
Kiinnostavaa on myös kuulla aina välillä kokemuksia sellaisista
hevosista, jotka varsana eivät ole olleet toisten varsojen kanssa
tekemisissä, vaikka ”aikuisia” hevosia olisikin ympärillä
ollut pilvin pimein. Monet varmasti tätä lukevat tietävät, mitä
tarkoitan.
Tästä kaikesta
huolimatta nykypäivän Suomessa on nähtävissä paljon niin
kutsuttuja käyttäytymishäiriöitä ja ongelmia, erilaisia
stereotypioita, ihan vaikka sillä lähitallilla. Näiden erilaisten
käytöshäiriöiden perustana on juurikin luontaisessa kehityksessä
tapahtuneet poikkeamat, tai luonnollisien käyttäytymistarpeiden
mahdollistamaton toteuttaminen hevosyksilön kohdalla. Tarkoitan
tällä olosuhdetta, jossa hevonen ei kykene käyttäytymään
lajityypillisellä tavalla ympäristön tekijöiden seurauksena.
Luonnollisen käyttäytymistarpeen estyessä tilalla ilmenee
luonnotonta käyttäytymistä, jonka perimmäisenä tarkoituksena on
paikata luonnollisten toimintojen jättämä aukko. Tämä kappale
olkoon alustuksena seuraavaan tekstiini..